vallanvaara

ajatuksia ja vaatimuksia yhteiskunnasta

Tag: syrjintä

  • Haluan näkyvää ja tuntuvaa naisten välistä solidaarisuutta

    Patriarkaatissa naisia painetaan alas, valjastetaan ydinperheen käyttöön ja halutaan meidän muistavan paikkamme – ja vaikka emme elämästämme tietenkään osaa päättää yhtä hyvin kuin miehet, niin he eivät ole ainoita, jotka tätä tekevät. Myös naiset osallistuvat toistensa mollaamiseen, bussin alle heittämiseen ja suoraan vaaraan asettamiseen. Se ilmenee esimerkiksi sukupuolivähemmistöistä puhuttaessa. Joistakin on hauskaa naureskella transsukupuolisten pahoinvoinnille…

  • Hallituksen kriitikot eivät vaikene, vaan jalkautuvat kaduille ympäri Suomen

    Elokuun viimeisenä päivänä pääministeri Petteri Orpo hallituksineen antoi rasismin vastaisen tiedonannon, joka sisältää muun muassa muistutuksia Suomen lainsäädännöstä sekä Euroopan unionin, ja maailman, laajuisista sopimuksista. Nämä sopimukset ja lait ovat toki olleet voimassa jo ennen nykyisen hallituksen muodostamista, ja niistä kannattaneekin muistuttaa hallituspuolue perussuomalaisia, vaikka mitä muuhunkin kuin etnisyyteen tai uskontoon perustuvaan syrjintään tulee, on…