vallanvaara

ajatuksia ja vaatimuksia yhteiskunnasta

Tag: oikeistohallitus

  • Hallitus haluaa hajottaa – mutta onnistuuko se?

    Hyvinvointiyhteiskunta on yleisesti totuttu ajattelemaan asiana, jossa jokin taho, Suomen tapauksessa valtio, mahdollistaa asukkaille peruspalvelut ja toimeentulon, sekä ainakin jossain määrin pyrkii näin purkamaan sosiaalista eriarvoisuutta. Kuvattu järjestelmä on tällä hetkellä vakavasti uhattuna, ja voimalla sitä par´aikaa hajottavat valtiolta palkkaa saavat ”kansaa edustamaan” valitut poliitikot. Suomessa on verovaroista kustannettu sekä koulutusta, kulttuuria että sosiaaliturvaa, ja…

  • Kenen kadut? No ei ainakaan äärioikeiston

    Taasko tätä natsimarssipaskaa Helsingin kaduilla, mietin. Yksikin hailauskulkue on liikaa: tämän vuoden olisi jo yhdeksäs. Itsenäisyyspäivänäkin olisi kiva viettää laatuaikaa läheisten kanssa, mutta sen voi onneksi tehdä myös 6. päivän, Helsinki ilman natseja -koalition koolle kutsumassa, antifasistisessa mielenosoituksessa. Koska antifasistit ovat vuosien ajan kerääntyneet kaduille ja muun muassa blokanneet äärioikeiston 612-marssin reitin ovat äärioikeistolaiset joutuneet…

  • Hallituksen kriitikot eivät vaikene, vaan jalkautuvat kaduille ympäri Suomen

    Elokuun viimeisenä päivänä pääministeri Petteri Orpo hallituksineen antoi rasismin vastaisen tiedonannon, joka sisältää muun muassa muistutuksia Suomen lainsäädännöstä sekä Euroopan unionin, ja maailman, laajuisista sopimuksista. Nämä sopimukset ja lait ovat toki olleet voimassa jo ennen nykyisen hallituksen muodostamista, ja niistä kannattaneekin muistuttaa hallituspuolue perussuomalaisia, vaikka mitä muuhunkin kuin etnisyyteen tai uskontoon perustuvaan syrjintään tulee, on…

  • Junnila ja Rantanen ovat vain osa ongelmaa, mutta suuria sellaisia

    On pitänyt olla erityisen valikoiva tällä viikolla lukemastaan taikka hyvin etuoikeutettu, jos hallituksen ministerivalinnat eivät huoleta tai kiinnosta. Koko hallitus ohjelmineen on ongelmallinen, joka vaatii huomiota, mutta tässä puhun erityisesti parista Perussuomalaisesta ministeristä. Elinkeinoministerinä yrittää aloittaa Turussa äärioikeistolaisessa “188-kukkavirta”-tapahtumassa vuonna 2019 puhunut ja useaan eri otteeseen, muun muassa vaalikampanjoinnissaan natsitunnuksia viljellyt ja hehkutellut Vilhelm Junnila.…

  • Luvassa leikkauksia ja muuta kurjistamista, mutta kaikkeen ei pidä suostua

    Torstaina 15. kesäkuuta tuleva pääministeri Petteri Orpo kertoi ohjelman tulevalle hallituskaudelle olevan valmis. Sitä on moni kauhulla viimeiset seitsemän viikkoa odottanut, osa jo heti vaalitulosten varmistuttua. Joidenkin toivo hallitusneuvotteluiden kaatumisesta, sinipunahallituksesta ja jopa uusista vaaleista lepäsi jonkin verran RKP:n, ja ainoastaan RKP:n, harteilla. Puolue kuitenkin antoi ilmeisesti periksi varsin monessa kysymyksessä, kynnyskysymyksiksikin kutsuttavissa, vaikka puolueen…

  • Huonoa politiikkaa pitää protestoida

    ”Hallitusta ei ole vielä edes muodostettu!” ”Ette tiedä, mitä tuleva hallitus tulee tekemään!” ”Yhtään ette kritisoineet edellistä hallitusta, vaikka oli ihan paska!” Tämän tyyppistä kommentointia on näkynyt paljon viime viikkoina, kun kokoomus, perussuomalaiset, KD ja RKP ovat hallitusta yrittäneet muodostaa ja saanut sinä aikana kritiikkiä osakseen. Monissa nyt neuvotteleva hallituspohja on herättänyt huolta ja hätää.…

  • Oikeistohallitus tulee: ihmisten ja eläinten takia viimeistään nyt on toimittava

    Vaalit tältä vuodelta (tarkistin: seuraavat vaalit toden totta ovat ”vasta” ensi vuonna) ovat ohi. Eduskunnan hallituspuolueet voittivat opposition äänimäärässä, mutta paikat menivät täysin tasan. Syynä joidenkin hallituspuolueiden häviöön on etsitty taktisesta äänestämisestä, vaalipiireistä, huonoista kampanjoista sekä siitä, että ihmisiä kiinnostaa enemmän bensan hinta kuin vähemmistöjen asema, eläinten kärsimyksen vähentäminen tai ilmastokriisin ratkaiseminen. Taatusti monia liikuttaa…