Hyvinvointiyhteiskunta on yleisesti totuttu ajattelemaan asiana, jossa jokin taho, Suomen tapauksessa valtio, mahdollistaa asukkaille peruspalvelut ja toimeentulon, sekä ainakin jossain määrin pyrkii näin purkamaan sosiaalista eriarvoisuutta. Kuvattu järjestelmä on tällä hetkellä vakavasti uhattuna, ja voimalla sitä par´aikaa hajottavat valtiolta palkkaa saavat ”kansaa edustamaan” valitut poliitikot.

Suomessa on verovaroista kustannettu sekä koulutusta, kulttuuria että sosiaaliturvaa, ja vaikka tämä kaikki on ennenkin ollut etenkin oikeiston hampaissa, otetaan nyt harppausta merkittävästi huonompaan suuntaan. Oikeisto hyökkää hoivaa, luontoa, työntekijöitä ja heikoimmassa asemassa olevia sekä heidän tukirakenteitaan vastaan.

Lähes jokainen kirjoitukseni tässä blogissa sisältää listaa Orpon/Purran hallituksen heikennyksistä, jotka ovat erityisen haitallisia eläinten, luonnon ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten kannalta. Näihin tuleekin kiinnittää huomiota, sillä massiivisilla leikkauksilla ja muilla huononnuksilla tulee olemaan sekä välittömiä että kauaskantoisia seurauksia. Vaikka hallitus ja edustamansa vauras muuta väittää, ovat seuraukset kielteisiä. Ei juuri heille, sillä he saavat vielä enemmän rahaa haltuunsa, mutta kenen kustannuksella? Kuinka moni muu menettää liikaa, ellei kaiken? Aivan liian moni.

Jos sanaa hyvä halutaan jatkossa Suomen ja yhteiskunnan kanssa samassa lauseessa käyttää, ja jos hallitus saa tahtonsa läpi lienee totuteltava termiin ja konseptiin hyväntekeväisyysyhteiskunta.

Tämä saattaisi toimia, mikäli rikkaimmat olisivat halukkaita antamaan varoistaan, mutta jos jo verojen maksaminen työstä ja voitoista vaikuttaa joistakuista ylitsepääsemättömältä, on vaikea kuvitella näiden ihmisten rahoittavan ”yhteistä hyvää”, ellei ole pakko. He, jotka haluaisivat antaa enemmänkin rahaa yhteiskunnan pyörittämiseen, eivät siihen välttämättä taloudellisista syistä pysty, sillä leikkaukset vaikuttavat muun muassa siten, että niiden kohteet nipistävät entistä enemmän kaikesta mikä ei ole täysin välttämätöntä. Miten välttämätön määritellään? Riippuu ihmisestä – ja asemasta, josta asiaa tarkastelee. Joidenkin mielestä katto pään päällä, ravinto ja tarvittava terveydenhuolto riittää, mutta elämän edellytykset eivät ole kummoiset, mikäli mikään muu kuin hengissä pysymiseen tarvittavat asiat eivät toteudu. Välttämätöntä on myös voida liikkua, nähdä ystäviä, harrastaa, kokea kulttuuria, laiskotella, vaikuttaa omaan elämään – ja auttaa muita. Mutta entä kun siihen ei ole mahdollisuutta, koska suuri osa vuorokaudesta kuluu toimeentulosta huolehtimiseen tai elannon etsimiseen? Tällaista elämä monelle jo nyt on ja yhä useammalle tulee olemaan.

 

Hyväntekeväisyysyhteiskuntana Suomikaan ei pärjäisi. Se tarkoittaisi luopumista liian paljosta.

Huhtikuun alussa yhden tv-mainoskatkon aikana esitettiin peräti yhdeksän (9) mainosta, jossa pyydetään lahjoittamaan rahaa lasten ja naisten auttamiseen Suomessa ja Ukrainassa, sekä ympäristön suojeluun. Jo nyt kolmas sektori, joka monia olennaisia toimintoja joko kokonaan pyörittää tai vähintään merkittävästi tukee, on riippuvainen avustuksista ja lahjoituksista. Jos emme ole tarkkana, saatamme pian tulla ajetuksi (tämäkin on aktiivinen valinta ja oikeiston ajamaa politiikkaa, eikä mikään vahinko tai pakko) tilanteeseen, jossa yhä useampia akuutteja toimintoja oletetaan kustannettavan ainoastaan epävarmoin lahjoitusvaroin sen sijaan, että valtio niitä rahoittaisi. Kun rahan tiedetään tulevan valtion varoista toimintaa pystytään kehittämään, suunnittelemaan ja toteuttamaan kestävästi ja pitkäjänteisesti.

Tätä hallitus on tekemässä monille käytännössä mahdottomaksi. Ihmis- ja perusoikeuksien, eläinten ja luonnon puolustajilla on jatkuvasti kädet täynnä töitä, mutta näiden toimijoiden resursseja rajoitetaan ja leikataan nyt entisestään. Järjestöjä tulee kaatumaan, ihmisiä jää työttömäksi sekä ilman hoitoa, tukea, neuvontaa ja muuta apua.

Korostan: tämä ei ole kuviteltu uhkakuva, vaan par´aikaa tekeillä olevaa politiikkaa.

Hallitusohjelman mukaan sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksia leikataan neljänneksellä vuonna 2027. Euroissa tämä tarkoittaa sataa (100) miljoonaa euroa. Samaan aikaan hallitus antaa yli 50 miljoonaa euroa turkisteollisuudelle, vaikka ala olisi pitänyt ajaa alas aikoja sitten. Vuonna 2023 yritystukia yhteensä kymmenien miljoonien eurojen edestä saivat muun muassa valtavia voittoja tekevät UPM Kymmene, Viking Line, Stora Enso, Neste sekä sinkkitehdas Boliden Kokkola.

Viimeistään nyt on aika kääntää katse esimerkiksi näihin tukiin perusturvasta ja sosiaali- ja terveyspalveluista leikkaamisen sijaan, ja peruuttaa ne. Hallituspuolueet edustavat kovaa politiikkaa sekä näkemystä, jossa vaaditaan kaikkien tulevan toimeen omillaan, ilman muiden (varsinkin valtion, ellei kyse ole yrityksistä ja niiden omistajista) tukea. Tämä vaatimus pitää torjua, sillä siihen uskominen, puhumattakaan alistumisesta ei johda mihinkään hyvään. Hallituksen toimet osoittavat, kuinka vähän se hoivaa, kulttuuria, luontoa ja haavoittuvassa asemassa olevien tukirakenteita pitää arvossa.

Ylenkatse ja lyhytnäköisyys on ollut ällistyttävää seurattavaa, mutta ei poista faktoja. Leikkaukset eivät ole ainoastaan haitallisia, ne ovat vaarallisia.

Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestö SOSTEn Järjestöbarometrin mukaan leikkaukset tulevat vaikuttamaan kielteisesti monin eri tavoin.

”Järjestöjen tukea tarvitseville tuntuvat avustusleikkaukset merkitsevät supistuvan toiminnan ja muun tuen vähenemisen vuoksi heikentyvää hyvinvointia ja osallisuutta sekä yksinäisyyden ja eriarvoisuuden lisääntymistä. Kuormittavan elämäntilanteen arjesta jää monilla puuttumaan helposti lähestyttävä apu, jolloin vaikeudet pääsevät syvenemään.”

Tämän toki on moni muukin tiennyt ja todennut. Pahoinvointi tulee lisääntymään ja tukirakenteiden läpi tippuu yhä useampi, ja kaikki eivät sieltä enää nouse.

Tämä ei hallitukselle riitä.

Maaliskuussa Purra ilmoitti hakevansa vielä ainakin kolmen miljardin ”säästöjä” jo aiemmin lasketun kuuden miljardin lisäksi. Veroja hallitus ei kuitenkaan halua nostaa, ei ainakaan sellaisia, mihin niiden kohteilla olisi varaa, kuten pääomaverotusta tai hyvin toimeentulevien työn verotusta. Sen sijaan keskustelussa on muun muassa arvonlisäveron nosto, joka tarkoittaisi hintojen nousua myös niille kymmenilletuhansille, joilta on jo runsaasti leikattu.

Leikkauksia järjestöiltä on kritisoinut myös vapaaehtoistoimijoiden edunvalvoja ja vapaaehtoistoiminnan vaikuttaja Kansalaisareena, jonka mukaan hyvinvointia lisäävän vapaaehtoistyön arvo on Suomessa lähes 3,2 miljardia euroa vuosittain.

Kulttuurista uhkaa ”kadota” miljoonia euroja tämän hallituskauden aikana jo leikattujen avustusten lisäksi. Tämä tarkoittaa vähemmän suomalaista elokuvaa, korkeampia lippujen hintoja, suppeampaa ohjelmistoa, lyhyempiä aukioloaikoja, sekä enemmän konkursseja ja työttömiä myös kulttuurialalla.

Sen sijaan, että se huomioisi ihmisten todelliset tarpeet ja toisistaan eroavat todellisuudet hallitus isällisesti ”opastaa” ”lapset pois pesästä” paiskaamalla tietyt ihmisryhmät alas kielekkeeltä. Tiedättekö vanhemman, joka ”opettaa” lapsen uimaan heittämällä hänet ilman kellukkeita altaan syvään päätyyn? ”Oppiipahan sitten.”

Se tästä tulee mieleen. Hallituspuolueiden edustajat ”opettavat ihmisiä ottamaan vastuuta itsestään”. Helsingin kokoomuslainen pormestari sen suoraan sanoikin: he haluavat ”yhteiskunnan, jossa (työkykyiset) ihmiset ottavat enemmän vastuuta itsestään” ja että sosiaaliturvan muutosehdotusten tärkein motiivi ei ole säästäminen, vaan ”taustalla on etiikka ja ihmiskuva”.

 

Hallituksen leikkaukset lisäävät eriarvoisuutta, köyhyyttä ja pahoinvointia, ja leikkausten kohteet ovat useissa tapauksissa enemmänkin ideologisia kuin tarpeellisia, tai varsinkaan hyödyllisiä. Esimerkiksi 300 euron suojaosan poisto työttömyysturvasta ei lisää työllisyyttä, vaan päinvastoin. Nyt monet heistä, jotka ovat tehneet osa-aikatyötä saaden tuloja, kontakteja ja mahdollisesti lisätyötä, ovat sanoneet lopettavansa työnsä, sillä siitä ei enää jää käteen riittävän suurta korvausta. Työ voi olla hyvinkin tärkeää, mutta fyysisesti tai henkisesti raskasta, ja mikäli työssä ei juurikaan etenemis- tai vaikuttamismahdollisuuksia ole, työnteon vaikutin on yleensä – ymmärrettävästi – lähinnä tai ainoastaan raha. Kun poistaa yhtälöstä ykkösmotiivin, on turha ihmetellä, kun ihmiset hakeutuvat minimipalkkaisen työn sijaan toimeentulotuen piiriin.

Muun muassa tämän seurauksena osa-aikatyötä teettäneet, kuten henkilökohtaista avustamista tarvitsevat, ovat pian pulassa, kun ihmisiä ei avustaviin tehtäviin enää löydy. Freelancerit ja heillä työtä teettävät mediat, tapahtumat, palveluala ja vastaavat tulevat tuntemaan suojaosan poiston suoraan toimeentulossaan ja toiminnoissaan.

Sen lisäksi, että hallituksen toimet lisännevät työttömyyttä – ja silti samalla työvoimapulaa – on ongelmissa myös moni työssäkäyvä, jolla ei esimerkiksi ole varaa enää asua Helsingissä tai muissa kaupungeissa, jossa työ, ystävät, tukiverkostot, lasten koulut, harrastukset, ja muu elämä sijaitsevat. ”Ratkaisuksi” tähän on esitetty ”muualle”, ”halvempaan asuntoon muuttamista”. Sekään ei usein ole edes mahdollista, muun muassa koska oikeasti edullisia asuntoja ei ole riittävästi tarjolla. Mutta siitä ei hallitus vaikuta välittävän.

Maaliskuussa bloggaaja Saku Timonen tiedusteli Yhdysvaltain työmarkkinamallia kehuneelta työministeri Arto Satoselta, haluaako tämä Suomeen ”USA:n ’joustavat työmarkkinat’, joilla yhdellä ihmisellä on kolme pätkätyöpaikkaa ja silti hän asuu autossaan”.

Kysymys on osuva, sillä Yhdysvallat kieltämättä tulee mieleen tämän hallituksen toimia seuratessa. Hallitus hyökkää monelta eri suunnalta. Se on tuhoisa tie, jossa suurimman hinnan joutuvat maksamaan aivan muut kuin hallitus tai edustamansa tahot.

Tilanne on huono ja huolestuttaa, ahdistaa ja suututtaa. Se on ymmärrettävää. On kuitenkin erittäin tärkeää, etteivät sen enempää yksittäiset ihmiset kuin järjestöt tai muut vastaavat kaivautuisi poteroihinsa taistelemaan ainoastaan omista resursseistaan, vaan säilyttäisivät solidaarisuuden myös muita vaikeassa tilanteessa olevia kohtaan ja osoittaisivat sen.

Tiedättehän hajota ja hallitse -menetelmän? Hallitus varmasti tietää. Just saying.

Keskinäinen avunanto ja tuki nousevat erityiseen arvoon tällaisissa tilanteissa, kun vähenevistä resursseista kamppailee suurempi joukko, ja ilman apua yhä useampi jää.

Hallituksen leikatessa kymmeniltä tuhansilta ihmisiltä ja lukuisilta yhteiskunnallisilta toimijoilta ja taloudellisen eriarvoisuuden, tyytymättömyyden ja huolen toimeentulosta kasvaessa olisi tärkeä saada ihmiset osallistumaan omaa elämäänsä koskeviin asioihin, tukemaan haavoittuvassa asemassa olevia sekä muodostamaan verkostoja sekä yhteisöjä empatian, solidaarisuuden ja myönteisten tulevaisuusnäkymien lisäämiseksi ja toiminnan vaikuttavuuden kasvattamiseksi.