Keväällä on uutisoitu laajasta salametsästystapauksesta, jossa on ollut epäiltynä kymmeniä ihmisiä susien, ahmojen ja ilvesten tappamisesta. Myös karhuja epäillään olleen pyynnin kohteena, mutta siitä, onko tapoissa onnistuttu, ei ole varmuutta. Lisäksi poliisi on tutkinut rauhoitettujen lintujen kuten joutsenten ja haukkojen tappoja. Vyyhti on vakava ja kuvastaa ylimielistä suhtautumista petoeläimiin ja ilmeistä uskoa siihen, ettei eläinten tappamisesta koidu mitään seuraamuksia.
Vaan joskus koituu. Tällä kertaa salametsästyksestä epäiltyjä on otettu kiinni, kuulusteltu, useita on ollut vangittuna, aseita ja eläinten ruumiinosia ja kokonaisia ruumiita on takavarikoitu. Mukaan lukien kaksi haulikolla rintaan ammuttua ilveksen pentua. Ainakin osasta epäillyille tämä on sanojensa mukaan tullut sen verran suurena yllätyksenä, että tällä viikolla Yle uutisoi poliisin tarjoavan kriisiapua salametsästyksestä epäillyille.
Ylen haastatteleman poliisin Harri-Pekka Pohjolaisen mukaan ”epäillyt ovat pitäneet kiinnijäämisen riskiä pienenä, eivätkä ole siksi piitanneet lain määräyksistä”. Vanhemmassa jutussa Pohjolainen kertoo esitutkinnassa ilmenneen, että epäiltyjä on ajanut muun muassa jännitysmetsästys. Eli on ollut jännittävää nimenomaan olla mukana laittomassa toiminnassa ja että siihen on liittynyt riski kiinnijäämisestä.
Pohjolainen myös toteaa, että salametsästyksen laajuus ja systemaattisuus on yllättänyt.
Tässä valossa – plus tietenkin kun otamme huomioon tapauksen todelliset uhrit, eli eläimet – on vaikea tuntea suurta myötätuntoa eläimiä lahdanneita kohtaan. Silti on hyvä, että ihmiset hakevat apua ongelmiinsa ja sitä myös toivottavasti saavat, mutta se, että apua tarjoaa juuri poliisi on asia, mitä itsekin Twitterissä kommentoin. Esimerkiksi ympäristöaktivisteja tai antifasisteja poliisi kohtelee varsin eri tavalla: kriisiapua ei todellakaan tarjota, vaikka väkivallan, kiinniottojen tai pakkokeinojen kohteena olisivat nuoret tai muuten haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset.
Vaikka poliisin suhtautuminen eri tavoin eri epäiltyihin kirvoitti ajatuksia ja tunteita, ovat eläimet tässä nimenomaisessa tapauksessa pääasia, jota ei sovi unohtaa – vaikka moni pyrkiikin suden tai ahman arvoa väheksymään. Kuten tapauksessa epäillyt, jotka poliisin mukaan ovat ”30–70-vuotiaita tavallisia suomalaisia miehiä”, ovat minunkin tviitissäni kovinta meteliä pitäneet luultavasti tuohon ikähaarukkaan sopivat, aivan tavalliset suomalaiset miehet, joita nyt ei vaan kiinnosta muunlajisten vapaus elää taikka muunmielisten, kuten ilmastoaktivistien oikeus osoittaa mieltään ilman väkivallan uhkaa. (Puhuvatkohan minua myötätunnon puutteesta syyttävät kommentoijat yleensä yhtä pontevasti mielenterveysasioista, apua tarvitseville vaatien? Toivottavasti!)
Alunperin kommentoimassani jutussa todetaan, että rikosepäilyihin liittyvä sosiaalinen paine voi olla vaikeaa ja että tämä ei koske ainoastaan epäiltyä itseään, vaan mahdollisesti myös tämän läheisiä. Varmaan näin onkin, ja se mikä pienellä paikkakunnalla toisaalta näitä salametsästäjiä suojelee (esimerkiksi se että ”kaikki tuntevat toisensa” ja tietävät toistensa tekemiset) myös ehkä luo painetta muuttaa omaa käytöstä. Tähän voisi parhaassa tapauksessa rikosepäilyyn liittyvä häpeä myönteisesti vaikuttaa. Niin kauan kun eläimet nähdään toisarvoisina ja joiden kaltoinkohtelusta ei seuraa tekijälleen mitään kielteistä, on vaikea uskoa toiminnan muuttuvan parempaan, mutta jo nyt seurauksia tässä tapauksessa on. Se, miten ne tekijöihinsä ja ympäristöön vaikuttaa, jää nähtäväksi.
Olisi hienoa, jos sosiaalinen paine salametsästyksestä epäiltyihin toimisi siten, että tekoihin nyt syyllistyneet jättäisivät jatkossa eläimet rauhaan ja että suhtautuminen eläimiin – tuntevina olentoina, joilla on itseisarvo, toiveita, pelkoja ja perheitä – yleisesti ottaen muuttuisi ja että tämmöisiä tapauksia ei enää olisi.
Mitä luulette, toteutuuko toiveeni?
